Kannanotot ja lausunnot

Kannanotto: Järjestöjen kannanotto lineaarimallista

Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihankkeen (OTE) yhtenä tavoitteena on ollut vähentää kannustinloukkuja työkyvyttömyyseläkkeen ja ansioiden yhteensovittamisessa. Tällä hetkellä työkyvyttömyyseläkkeellä olevan eläkkeen maksaminen keskeytetään kokonaan, jos kuukausiansiot ylittävät ansiorajan. Tämä muodostaa merkittävän kannustinloukun.

työelämä_pixabay
Kuva: Pixabay

Kannustinloukkujen purkamista selvittänyt kolmikantainen työryhmä ehdotti vuonna 2017 osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevien työnteon kannusteiden parantamiseksi lineaarista mallia, jossa ansiorajan ylittävät ansiot pienentäisivät tasaisesti maksussa olevaa eläkettä. Jatkoselvitys lineaarisesta mallista myös täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen alkoi vuoden 2018 helmikuussa, ja tavoitteena on ollut löytää toteutettava malli syksyn 2018 kuluessa, jotta hallituksen esityksen valmistelu tarvittavista lainsäädännön muutoksista voitaisiin aloittaa.

Järjestöjen esitys


Lineaarinen malli myös Kelan täydessä työkyvyttömyyseläkkeessä on kaikin puolin kannatettava, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten työllisyyttä lisäävä, kannustinloukun purkava ja myös kansantaloudellisesti edullinen ratkaisu. Malli tuo joustavuutta ja lisää työn tekemistä eläkkeen ohella, mikä hyödyttää myös elinkeinoelämää. Lineaarinen malli myös Kelan täydessä työkyvyttömyyseläkkeessä lisää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten työllisyyttä, parantaa heidän elintasoaan ja helpottaa mielenterveyden ongelmista kärsivien kuntoutumista työelämään. Lineaarinen malli myös Kelan täydessä työkyvyttömyyseläkkeessä lisää työskentelymahdollisuuksien joustavuutta ja siten koko yhteiskunnan tuottavuutta. Yhteiskunnan kustannukset vähenevät, ja työtä on turvallista tehdä.

Nykyisin lähellä ansaintarajaa työskentelevät ovat pienituloisia, joten pienikin heikennys kokonaistuloissa on merkittävä. Siksi ansaintaraja Kelan täydessä työkyvyttömyyseläkkeessä on säilytettävä nykyisellään.

Esitämme, että Kelan täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen on otettava käyttöön lineaarinen malli siten, että mallissa säilytetään voimassa oleva ansaintaraja (v. 2018 737,45 e/kk), ja sen ylittävät ansiot alentavat eläkettä lineaarisesti 50 % alenemalla eli jokainen ansaintarajan ylittävä euro alentaa eläkettä 50 sentillä.


Helsingissä 18.12.2018

Marianna Ohtonen, Kehitysvammaliitto
Tarja Parviainen, Autismi- ja Aspergerliitto
Lisbeth Hemgård, FDUV
Risto Burman, Kehitysvammaisten Tukiliitto
Marjut Silander, Suomen CP-liitto
Jaana Pakarinen, Vates-säätiö
Sari Laiho, Vammaisfoorumi

18.12.2018


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje