Ajankohtaista -palsta

Tiedote: Autismikirjon oppilaiden opetus lähikoulussa edellyttää riittävää tukea

Suomi ratifioi YK:n vammaissopimuksen vuonna 2016. Sen mukaan vammaisella ihmisellä on oikeus saada opetusta yleisessä koulutusjärjestelmässä yhdenvertaisesti muiden kanssa. Autismikirjon lasten kohdalla tämä ei toteudu. Autismikirjon lapset eriytetään muista lapsista usein jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Tämä erillinen polku jatkuu läpi opintojen aina työelämään asti.

Vammaisten lasten opintopolkujen eriytyminen muusta yhteiskunnasta

Inkluusio opetuksessa on mahdollista, jos oppilas saa käyttöönsä tarvittavat tukitoimet ja erityisosaamisen.

- Autismikirjon oppilaalla on erityistarpeita, joihin hänen on saatava tarvitsemansa tuki, jotta oppiminen suuressa opetusryhmässä onnistuu. Monilla erityisen tuen oppilailla paras tukipalvelu on toinen ihminen, kuten erityisopettaja tai koulunkäynninohjaaja, joka tuntee oppilaan tuen tarpeet, muistuttaa Autismi- ja Aspergerliiton puheenjohtaja Päivi Norvapalo.

 

Tällä hetkellä autismikirjon oppilaiden erityispiirteitä ei välttämättä tunnisteta yleisopetuksen ryhmissä. Autismikirjon oppilailla voi olla vaikeuksia esimerkiksi toiminnanohjauksessa, heidän voi olla vaikea sopeutua muutoksiin tai he voivat kuormittua suuren luokan äänimaailmasta.


- Osa autismikirjon oppilaista hyötyy enemmän pienryhmässä tapahtuvasta opetuksesta kuin suuressa ryhmässä opiskelusta. On silti ehdottoman tärkeää, että myös pienryhmässä opiskeleva autismikirjon oppilas on aktiivinen osallistuja kouluyhteisössä, Norvapalo korostaa.


Gradututkimuksessa (Kinnunen ja Poikola 2017) selvitettiin vanhempien ja opettajien näkemyksiä autismikirjon oppilaiden opetusjärjestelyistä. Osa kyselyyn vastanneista vanhemmista vastusti kiivaasti inkluusiota juuri siksi, että sen ei koettu vastaavan heidän lastensa tarpeisiin. Moni vanhemmista koki, että heterogeenisyys vaikeutti lapsen sopeutumista ryhmään.


- Huonot kokemukset eivät vahvista sen paremmin opettajien kuin erityislasten vanhempien luottamusta inkluusiota kohtaan. Kaikille avointa koulua, jossa kaikilla, myös erityistä tukea tarvitsevilla lapsilla, on hyvä opiskella, ei rakenneta ilman yhteisiä pelisääntöjä ja riittäviä resursseja, korostaa Autismi- ja Aspergerliiton toiminnanjohtaja Tarja Parviainen.

 

Parviainen näkee, että inkluusion onnistuminen edellyttää sitoutumista ja tekoja myös valtiovallan taholla.

- Esitämme haasteen seuraavalle hallitukselle: hallitusohjelmaan tarvitaan kirjaus riittävistä tukitoimista, kun erityisoppilaiden opetus järjestetään lähikoulussa. Tehdään laadukkaasta lähikouluperiaatteesta yksi hallituksen kärkihankkeista!


***


Tänä vuonna 16. kertaa järjestettävillä Autismin talvipäivillä pohditaan opetuksen tulevaisuutta kaikkien oppilaiden lähikoulunäkökulmasta. Puhutaan myös siitä, miten inkluusio on vaikuttanut opetukseen.


Oulussa 9.-10.2.2018 järjestettävien Autismin talvipäivien ohjelmasta löytyy myös puheenvuoroja autismikirjon diagnosoinnista, aisteista, autismikirjon lasten kiintymyssuhteiden tukemisesta ja itsemääräämisoikeudesta. Asiantuntijaluentojen lisäksi myös kokemusosaajat pääsevät ääneen.


Autismin talvipäivien ohjelma löytyy osoitteesta: www.autismiliitto.fi/talvipaivat



Median yhteydenotot:

Viestinnän suunnittelija Sini Rantanen, sini.rantanen(at)autismiliitto.fi, puh. 050 3087 806



Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje