Henkilökohtainen
avustaja
Henkilökohtainen avustaja on palkattu henkilö, joka auttaa
esimerkiksi opiskelussa, työssä ja harrastuksissa. Avustaja voidaan
tarvittaessa myöntää diagnosoidulle autismin kirjon ihmiselle. Apua tarvitseva
toimii itse avustajan työnantajana, mutta kunnan sosiaalivirasto korvaa
avustajan palkkauksesta aiheutuvat kulut. Laki velvoittaa viranomaisia
auttamaan avustajan palkkaukseen liittyvissä asioissa (Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 16 §). Avustajan
palkkaamisesta kouluun tai päiväkotiin huolehtii koulu tai päiväkoti itse.
Henkilökohtaista avustajaa koskevaa taloudellista tukea
haetaan sosiaali- tai vammaispalvelutoimistosta vapaamuotoisella hakemuksella,
johon liitetään lääkärin lausunto. Neurologia tai psykiatria voi pyytää
ottamaan lääkärintodistuksessa kantaa avustajan tarpeellisuudesta.